Emme enää palanneet Egyptiin. Isä oli hankkinut vanhan maalaistalon Walesista, pienestä kaupungista, jonka moniosainen nimi oli aivan liian vaikea lausuttavaksi. Käännettynä nimi tarkoitti lähinnä usvalaaksoa, joten aloimme pian kutsua paikkaa perheen kesken Usvalaksi.
Kävin Usvalan lukiota ne pari vuotta jotka minulla oli vielä koulua jäljellä, isän mielestä se oli paras ratkaisu. Emme halunneet erottua joukosta – tosin erotuimme joka tapauksessa, kuten jokainen joka ilmestyy asumaan pienelle paikkakunnalle alkuperäisten asukkaiden keskelle. Siinä oli myös turvamme, kaikki muutkin ulkopuoliset pistäisivät silmään samalla tavoin.
En juuri saanut ystäviä koulussa, enkä yrittänytkään seurustella paikallisten kanssa. Isä oli siitä surullinen, huomasin sen, vaikka hän yritti olla iloinen ja keksiä meille perheen yhteistä tekemistä. Äiti taas – Juliasta tuli hänen elämänsä keskipiste.
Isä otti välillä Julian mukaansa kirjastoon tai vei tämän kaupungin pienelle leikkikentälle ”että äiti saisi omaa aikaa”, mutta useimmiten äiti istui sen ajan katsellen kaukaisuuteen.
Pian Usvalaan muuttamisemme jälkeen minulle hankittiin kotiopettaja. Amelia Ryder ei tullut kuitenkaan opastamaan minua tavallisissa kouluaineissa, vaan hän ohjasi minua muissa kyvyissäni.
Matkalla Lähdekylästä Lontooseen Rudy oli kertonut Nikille, että tälle kenties oli periytynyt suvun yliluonnollisiksikin sanottuja kykyjä. Aluksi Nikki oli suhtautunut uutiseen väheksyen, mutta kun Rudy oli vakuuttanut olevansa tosissaan, ja kertonut vielä, että Nikiltä oli vauvana poistettu erikoinen syntymämerkki toisen korvan takaa – varma merkki siitä, että sukuun syntynyt lapsi on saanut erityisiä kykyjä – Nikki oli vähitellen alkanut uskoa isäänsä. Aika Lontoossa oli ollut kiireistä, mutta kun perhe oli asettunut uuteen kotiinsa Rudy oli halunnut testata Nikin kyvyt, joten Alan oli järjestänyt Nikille kouluttajan.
* * *
Ericin puhelin soi. Se oli Nikki. Eric hymyili ennen kuin vastasi.
”Mitä. Sori, huono linja. Syntymäpäiväjuhlat? Mitä vanhempasi – ahaa. Okei, tottakai se järjestyy.”
Eric opiskeli Lontoossa, ja työskenteli samaan aikaan ohjelmoijana. He olivat pitäneet yhteyttä Nikin kanssa säännöllisesti, tosin Nikki ei ollut kertonut siitä vanhemmilleen. Siksi Eric ei ollut saanut kutsua Nikin syntymäpäiville tämän tullessa täysi-ikäiseksi. Kuluneen vuoden aikana Nikki oli aina välillä pilaillut järjestävänsä juhlat erikseen heitä kahta varten.
* * *
”Isä hei, mä olen jo täysikäinen!”
Rudy huokaisi. Nikki oli perinyt sekä hänen itsenäisen luonteensa että äitinsä omapäisyyden. Ei mikään helppo yhdistelmä. Ei ollut mikään ihme, ettei nuori nainen enää viihtynyt kotona vanhempiensa luona, eikä varsinkaan Usvalan kaltaisessa pikkukaupungissa. Silti Rudy ei olisi halunnut päästää tytärtään Lontooseen.
”Sinä tiedät syyt siihen, miksi en haluaisi että lähdet.”
”Isäkulta, tiedän. Mutta osaan pitää itsestäni huolta.”
* * *
”Pahus.” Ovikellon ääni kaikui Aleksein pienessä kellarikämpässä.
”Eric, mitä sä täällä?”
”Tulin käymään – ai sulla on vieras.”
Aleksei vilkaisi naista ”Menehän vessaan vähäksi aikaa.”
Nainen mulkaisi Alekseita, mutta teki sitten kuten tämä sanoi.
”No?” Aleksei kääntyy katsomaan veljeään. Eric raapi hämillisenä päätään. Aleksei kohautti hartioitaan ”Maistuisko olut?”
”Ei kiitos.”
”Sulla oli asiaakin?”
”Joo. Tai siis – ” Eric vilkaisi vessan ovelle.
”Älä siitä välitä.”
”Nikki on tulossa tänne.”
”Tänne?
”Siis Lontooseen. Aattelin vaan, että haluat tietää.”
”Ja miksi sä niin ajattelit?”
”En tiedä, en todellakaan tiedä.”
* * *
”Ei sinun olisi tarvinnut nähdä näin paljon vaivaa.”
”No en järjestä niin usein juhlia, sitäpaitsi sinä et ole jokapäiväinen vieras.”
”Nämä on kaikki sinun työkavereitasi?”
”Melkein kaikki. Yanni on naapuri ja toi toinen on sen kaveri.”
”Ai naapuri?” Nikki kysyi kiusoitellen, Eric punastui.
”Naapuri, ei sen kummempaa.”
No no, älä kiusaa sitä liikaa, Nikki hymyili sisäänpäin. Hän tunsi itsensä iloiseksi ja jotenkin vapaammaksi kuin aikoihin. Vihdoinkin Lontoossa!
”Hieno kämppä.”
”No jaa, ei se normaalisti ole näin siisti. Yanni siivosi sen tänään.”
”Kas vain.”
Eric punastui jälleen ”Usko, nyt ei siinä ole sen enempää.”
”Uskonhan minä.” Nikki virnisti.
Aluksi Aleksei ei ollut aikonut tulla, kun Eric oli tekstannut, että aikoi järjestää Nikille yllätysjuhlat. Jostakin syystä hän kuitenkin löysi itsensä Ericin asuintalon aulasta sovittuna aikana, ja kun oli sinne asti päässyt, päätti saman tien käväistä juhlissakin. Hänen katseensa harhaili ympäri huonetta, pyyhkäisi juhlijoita. Eric näytti juttelevan jonkun pitkäsäärisen naisen kanssa, ja Aleksei ihmetteli hetken, että mitenkäs se velipoika noin oli rohkaistunut. Yleensähän se ei juuri vastakkaiselle sukupuolelle sanaa sanonut. Sitten Aleksei henkäisi, kun tajusi kuka nainen oli.
Hän on tyrmäävän upea, Aleksei ajatteli katsoessaan tyttöä – ei vaan naista, hän korjasi itselleen – joka Nikistä oli tullut. Aleksei otti askeleen lähemmäs Nikkiä ja veljeään.
Aleksei pysähtyi. Sitten hän kääntyi, ja käveli takaisin ovelle.
Eric nieleskeli ja hänen poskensa hehkuivat ”Minä, tuota, minä – ”
Nikki punastui myös miksi minä noin tein?
”Anteeksi, se vain jotenkin – tapahtui.”
”Ei se mitään,” mumisi Eric ja katseli lattiaa.
Jätä kommentti